torstai 5. kesäkuuta 2014

Kamerun

Marttakeskuksen lounas


 Suurin osa porukastamme ehti poistua ennen Noudoun tuloa, joten terveiset häneltä kuvien välityksellä.

Hän oli iloisesti hämmästynyt kuullessaan, kuinka suuren lahjoituksen olemme voineet tehdä Marttaliiton kautta Kamerunin naisten kotitalous- ja yrittäjyyskoulutuksen järjestämiseksi. Tuemme myös hänen opintojaan Jyväskylän ammattikorkeakoulussa facilities-linjalla.

Kesälomallaan hän seuraa erityisesti Kamerunin maajoukkueen otteluita jalkapallon MM-kisoissa Basiliassa.







Lounaalla lahjoitimme yhdistyksemme perustajalle Ritvalle kuvakirjan eli Keljonkankaan Marttojen 30-vuotisjuhlajulkaisun.










Pitkäaikaista puheenjohtajaa ja aktiivista toimijaa Seijaa muistimme pellavaisella Lapuan kankureiden valmistamalla Marttapyyhkeellä. Seijaa saamme kiittää ravintolapäiväidea-aloitteesta.






Päätimme järjestää Martanpäivätapahtuman Keljon Prismassa la 26.7.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti